Surffailin tässä netissä ja kävin katselemassa muutamaa kotimaista sisustusblogia, joihin olen joskus aiemmin törmännyt. Tunnustan etten ole mikään intohimoinen blogien seuraaja, mutta nyt tämän bloggailun itse aloitettuani on kiva kurkistaa, mitä muut tekevät. Joskus blogeihin toki eksyy muutenkin, yleensä kyllä ulkomaisiin ja Pinterestin kautta.

Mutta siis nyt noita blogikuvia katselessani ja tarinoita lukiessani, hoksasin että meitä sisustukseen hurahtaneita on joka junaan. Tämä äskeinen oli niitä sisustajia, jotka listaavat kaikki mahdolliset ”trendi” huonekalut, tapetit, sisustustavarat, värit ja materiaalit ja sisustavat kotinsa vain niillä. Onhan se todellakin trendikkään näköistä, mutta lopulta alkoi tökkimään katsoa kuvia toisensa perään, missä jokaisessa oli pelkästään näitä trendituotteita: Arne Jacobsenin design letters astioita, Marimekon Siirtolapuutarhaa, String-hylly, Puppy, Hay tarjotin pöytää, Ferm living tekstiileitä, Kuplaa ja Design House Stockholmia, yliannostus kääk.

Älkää käsittäkö väärin, minä myös rakastan näitä tuotteita, ei siinä mitään. Mutta tajusin siinä yliannostuksesta kärsiessäni, että tuosta muuten niin kauniista kodista puuttui sielu, persoona. Mistään ei voinut päätellä millainen ihminen tai perhe kodissa asuu. Ja se teki kodista lopulta todella tylsän. Mikä tuntuu ihan oudolta, että miten talo, mikä on täynnä kaikkea ihanaa voi olla tylsä, mutta näin se vaan oli. Koin valaistumisen, heh.

Omassa sisustusfilosofiassa, jos nyt hienostelemaan aletaan, on tärkeää se persoonallisuus. Pidän vanhoista tavaroista, niiden tuunaamisesta ja siitä, että noiden persoonattomien, mutta trendikkäiden sisustuselementtien rinnalta löytyy esineitä, huonekaluja, mitä lie, joilla on tarina!